Mission Twitter
Terveiset täältä yläilmoista. Olemme juuri perheen kanssa matkalla Barcelonaan. Onnin nukahti juuri sopivasti isänsä syliin, joten päätin käyttää ajan hyödyksi ja kirjoitella uutta postausta. Sosiaalinen media tutuksi kurssin ensimmäinen tehtävä on tutustua kahteen eri sosiaalisen median sovellukseen. Niin kuin ensimmäisessä kirjoituksessani mainitsinkin, omistan Twittertilin, mutta en koskaan ole tullut sinuksi sen kanssa. Joten päätinkin haastaa itseni ja tutustua tähän siniseen lintuun hieman paremmin. Kun kirjauduin tililleni, jota en valehtelematta ole käyttänyt n.7 vuoteen pääsin ensimmäisenä päivittämään tietojani. Tietojen päivitys sujui helposti ja sovellus pyysikin minua valitsemaan erilaisia aihepiirejä, jotka kiinnostavat minua. Valinnan jälkeen Twitter ehdotti minulle n. 100 eri seurattavaa kohdetta. Näihin kuului sekä ihmisiä, että yrityksiä. Löysin heti muutaman mielenkiintoisen kohteen, joita aloinkin seuraamaan, mm. muutaman julkisuuden henkilön, erilaisia uutislä